Missä viipyvät robottihovimestarit?

Tiedättehän, mekaaninen Jeeves, pneumaattinen Alfred tai mikävaan.

Minä sanoisin "VOLTRON: tuo kaupasta vaaleaa leipää, hammastahnaa, hehkulamppu." Ja VOLTRON menisi K-kauppaan Visa-korttini kanssa (jos minulla olisi robottihovimestari, olisi minulla visa-korttikin) ja palaisi ostosten kanssa.

Joo, hovimestaribotin nimi voisi olla VOLTRON, isoilla kirjaimilla. Tai MEGATRON. Jotain TRON. TRONTRON. BADASSATRON, jos se olisi yhdistetty robottihovimestari-kungfuhenkivartija.

"BADASSATRON, hae tilaukseni sarjakuvakaupasta!"
"BADASSATRON, tiskaa ja imuroi!"
"BADASSATRON, herätys aamulla kello 7:55, aamiaseksi sitruunatee, leipää, tuoremehua". Ja aamulla kuuluisi keittiöstä pneumaattisten robottiraajojen sur-rur ja klik-klik, kun aamiainen valmistuu ja sanomalehteä silitetään.

Että se olisi hienoa. Jumalaut.

Tosin: robottijeeves kuitenkin vetäisi SkyNetit ja Hal kakstuhattaykköset.

"Laita veitsi pois, BADASSATRON"
"EN VOI TEHDÄ SITÄ, DAVE" - "MIELESTÄNI SINUN PITÄISI ISTUA RAUHASSA, OTTAA STRESSILÄÄKE JA AJATELLA ASIOITA", se sanoisi samalla kun paloittelisi minua pneumaattisella robotti-kungfulla.

Pahus.

Se on nyt virallista: olen kuollut ja jälleensyntynyt sarjakuvataivaaseen. Tai Japaniin.

Egmont Kustannus, kustantamo, joka vastaan suomessa ilmestyvien superankarisarjojen julkaisusta, on julkaissut sarjakuvakirjan Matkalla Perditioniin. Perdition on, kuten arvata saattaa, pohja syksyn hittileffalle, josta Tom Hanks tulee pokkaamaan sadannen Oscarinsa.

Perdition on laajalti kehuttu ja arvostettu sarjakuva, jota on pidetty yhtenä viime aikojen parhaana esimerkkinä aikuisille suunnatusta, älykkäästä sarjakuvasta. Ja nyt sitä jaellaan tuhansin kappalein lehtikioskeilla ympäri Suomea.

On vaikea selittää, miksi tämä tekee minut iloiseksi. On hienoa sinänsä, että laadukasta ja älykästä sarjakuvaa julkaistaa kirjakaupoissa, mutta kun suuren yhtiön jakelukanavat valjastetaan laatusarjakuvan malliesimerkin jakeluun, voi sarjakuvan ystävä hypellä tasajalkaa riemusta.

Vaikka kyseessä onkin varmasti yritys rahastaa leffan maineella, valitsen tässä tapauksessa seurauseettisen kannan: tarkoitus pyhittäköön keinot. Laadukasta sarjakuvaa koko kansan ulottuvilla!

Mitähän seuraavaksi?

Ensi viikolla Egmont julkaisee Jimmy Corriganin kovakantisena ja jakaa sitä ilmaiseksi kadunkulmilla.

Seuraavalla viikolla Seitsemäs Sinetti avautuu ja maailmankaikkeus tuhoutuu imploosiossa.

Että sitä odotellessa.

Kirjoittelu-uutisia. Skrivningsnyheter.

Kolmenkymmenen tuhannen merkin artikkeli Warren Ellisistä Spin-lehteen alkaa olla pulkassa. Täytyy myöntää, että paikka paikoin iski pienehkö uskonpuute omiin taitoihin, siinä viidennen sivulauseen kohdalla. Vielä pari kappaletta ja se on valmis: sitten jätän sen tarkastamatta päätoimittajalle kuin eilisen linnunraadon.

Tänään punnerran Katuojan 70-luku-spesiaalin, jossa arvioidaan Hämähäkkimiesklassikoita ja Friikkilän veljeksiä. Yllättäen molemmissa on liberaalia huumeidenkäyttöä ja hupsua politiikkaa. Mutta missä on seksi? Onhan sitä, Friikkilöiden viimeisessä tarinassa. Silti!

Vieraskolumnisti R.R. lähetti Katuojaan taas mainion artikkelin. Erinomaisen yritteliästä, ottaen huomioon, että maksan palkkiot nestemäisinä jos ollenkaan...

Sarjainfoonkin pyydeltiin taas juttua, tekevät sarjakuva-elokuva-spesiaalia. Mieleni tekisi kehua vaahto suussa Bendisin ja Oemingin Powersia, on se vaan niin hyvä. Todellinen pop-sarjis, tylyjä käänteitä, konekivääridialogia ja melkeinpä ikonista kuvitusta. Hyvää shittiä.

Pääsin juuri erään keskisuuren kustantajan listoille, joka tarkoittaa tietysti uusia arvostelukappaleita. Mmm-mmm, ilmaisia sarjakuvia...

Tohtisikohan sitä jo lähettää Suomen Arvostelijain liittoon jäsenanomuksen? Vai katsovatkohan sarjiskriitikkoa nenänvartta pitkin? Sitä paitsi, olenko kirjallisuus- vai kuvataidekriitikko? Mokoma äpärä taiteenmuodoksi, nämä kuvasarjat...

Kiitos. Tack.