12.9.02

On hauskaa havaita, kuinka alakulttuurit hiipivät pikkuhiljaa populaarikulttuuriin. Viimeisimpänä popkulttuurin kaanoniin saapuu nähtävästi kinky seksi.

Tämä ajatus pälkähti päähän mainos-TV:n "Heikoin linkki" -ohjelman puffeista, joissa ohjelman juontajaa kuvailtiin "dominaksi". Kenties vähän kaukaa haettua, mutta jos iso TV-yhtiö olisi käyttänyt tällaista kuvausta 20 vuotta takaperin, vihainen väkijoukko yhtiön pihalla olisi kivittänyt tuottajat hengiltä. Kumipalloilla.

Kävinpä kesällä Tuska-festareillakin. Osoitin tinkimätöntä rock-henkisyyttä sonnustautumalla mustaan t-paitaan. Muu juhlakansa pukeutui nahkaan, "kuristimiin" sekä korsetteihin ja näkyipä pari koppalakkiakin. Ei se tietenkään tarkoita, että nämä ihmiset olisivat automaattisesti kinkyjä, tai jos olisivatkin, niin samapa tuo.

On vaan mielenkiintoista nähdä, koska joku kokaiinia aamiaiseksi poltteleva muotisuunnittelija saa aikaan lopullisen S/M-kaluston läpimurron populaarimuotiin. Silloin minä hankin nahkanaamarin, sellaisen pallon suuhun niinkuin Bruce Willisillä oli Pulp Fictionissa ja alan kutsua itseäni "Tohtori Ruoskaksi". Tämä vaan siksi, että tiedätte: "Tohtori Ruoska" on sitten varattu nimi.

Tarkemmin ajatellen en ole yhdenkään aineen "Tohtori", sen sijaan pian tietojenkäsittelyn "Tradenomi". "Tradenomi Ruoska"?

Voi paska.

11.9.02

Blogit ovat kuin kanoiksi pukeutuminen - kaikki tekevät sitä, miksen siis minäkin.

Ja onhan se muodikasta! Olenhan toki yhtä "hip" ja "cool" kuin ne nuoret kollit, jotka soittavat tätä "kivi"-musiikkia. Sormi Ajan Hermolla! Minun lapsuudessani ei ollut Weblogeja. Kun silloin oli asiaa jollekin, mentiin heidän kotipuunsa juurelle heittelemään tätä ulosteilla.

Tämän weblogin tarkoitus on purkaa päässäni majailevaa kuonaa, siis näitä Aivosuolia (engl. "brainguts") ulos. Kirjoitan tylsistä asioista niin, että ne kuulostavat mielenkiintoisilta.

Mielenkiintoisilta kuin junaonnettomuus hidastettuna. Tervetuloa kyytiin, toverit.


Tässä WTC:n vuosipäivänä voisi huolestua Yhdysvaltojen hallinnon seuraavista toimenpiteistä, siis uusien terrori-iskujen ohella. Invaasioita, kostotoimia, pommituksia - tiedättehän.

Mutta kun huolehtii Bushin ja kavereiden ottamista vapauksista kansainvälisistä sopimuksista tai huolettomasta suhtautumisesta sodankäyntiin, menettää mahdollisuuden nauttia Isosta Showsta täysin rinnoin.

Aina kun Bushin hallitus vetää uuden ässän hihastaan, naura!

"John Ashcroft ehdottaa erityisiä vankileirejä, joihin voidaan sulkea Amerikan vihollisia ilman oikeudenkäyntiä!"
"Heh-heh, kylläpä John jaksaa yllättää! vankileirejä, mitä seuraavaksi?"

"Bush nimeää "pahuuden Akselin" "
"Hoh-hoo, kyllä se Bush keksii! Eri hauska mies!"

"Yhdysvalloille erityisvapaus ohittaa kansainväliset tuomioistuimet"
"Hah-hah, eipä nähdä jenkkejä Haagissa, ei!"

Elämme uutta viihteen kulta-aikaa. Ota mukava asento lepolassessa, korkkaa kalja ja seuraa Isoa Show'ta. Yhdysvallat on niin kuin Hollywood, mutta raskaammilla aseilla.

Kuole kateuteen, Michael Bay!

Lisää suolia huomenna.